AQVA Finland vedensuodatin vauva-arjessa

Miksi vedensuodatin vauva-arjessa?

Raskaana ollessa huomasin katsovani kotia vielä tarkemmin silmin kuin aiemmin. Materiaalit, pesuaineet, tekstiilit, kosmetiikka oli jo vaihdettu luontaisiin ja myrkyttömiin vaihtoehtoihin ja vaikka olin jo pitkään tehnytkin näitä valintoja, nyt halusin tietää ihan kaiken mille uusi pieni ihminen altistuu arjessa. Kun muutettiin uuteen kotiin vauvavuonna, siellä vesi haisi ja maistui voimakkaasti kloorille, ja halusin meille heti vedensuodattimet. Testiin tuli AQVA Finland vedensuodatin.

Miksi veden suodattaminen? Jos vesi haisee oudolle tai vesi maistuu oudolle, vedensuodattimesta voi olla apua. Lisäksi vauvan kylpyjä ajatellen, vauvan iho on ohuempi ja läpäisevämpi kuin aikuisen ja siksi kiinnitin huomiota kodissa myös veteen. Vesi on yksi suurimmista päivittäisistä “altistuksista”, mutta samalla yksi helpoimmin parannettavista asioista, vesisuodattimilla. Emme ole myöskään käyneet vauvauinnissa, koska en halua altistaa vauvaa kloorille.

Markkinoiden paras vedensuodatin?

Meillä oli testissä AQVA Finlandin vedensuodattimet, ja valitsin juuri nämä, koska yritys on ainoa, joka valmistaa suihkusuodattimia Suomessa ja ensimmäinen joka aloitti suihkusuodattimien myynnin Suomessa. Uskon, että pitkä kokemus alalta tuo paljon osaamista ja yritys panostaa paljon laatuun ja laadunvalvontaan. Tuotteita testataan ja tutkitaan omassa vesilaboratoriossa! Näillä kriteereillä tämä oli meille paras vedensuodatin.

Kun aloin tutkia meidän asuinalueen vettä, luulin, että täällä veden kovuus on korkea, koska vaatteet tuntui jäävän “kovaksi” pesun jälkeen. Aiheeseen tarkemmin perehtymisen jälkeen kävikin ilmi, että vesi on aika pehmeää (kalkkipitoisuus 0,5mmol/L). Alueen vesihuolto ilmoittaa nettisivuillaan että hanaveteen on lisätty pieni määrä klooria sidottuna kloorina eli klooriamiinina (mutta ei kerro kuitenkaan mikä tämä pieni määrä on). Kloorin sijaan klooriamiini on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä juttu, koska klooriamiini tuottaa vähemmän haitallisia yhdisteitä kuin kloori.

Mitä Suomessa hanavedessä on?

Suomalainen hanavesi on useiden lähteiden mukaan maailman puhtaimpien joukossa ja täysin juomakelpoista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että vesi olisi täysin puhdasta kaikista kemikaaleista ja muista jäämistä.

Mitä jäämiä hanavedessä?

Hanavedessä voi esiintyä esimerkiksi (tiedot kerätty yle ja mtv uutisista):

  • klooria ja klooriyhdisteitä (käytetään vesijohtoverkoston desinfiointiin ja bakteerikasvustojen ehkäisyyn)
  • kalkki ja mineraalit: veteen lisätään kalkkia (kalsiumkarbonaattia) nostamaan pH-arvoa ja vähentämään putkiston korroosiota
  • metallijäämät: kupari, lyijy ja nikkeli voivat liueta veteen kiinteistön putkistosta ja hanoista, varsinkin jos vesi on seisonut putkissa pitkään
  • lääke- ja hormonijäämät: pieniä määriä voi kulkeutua raakaveden mukana, sillä jätevedenpuhdistamoita ei ole täysin suunniteltu poistamaan näitä yhdisteitä
  • torjunta-ainejäämiä
  • mikromuoveja (mikromuovit ilmeisesti saadaan aika hyvin poistettua vedenpuhdistamoilla ja jäämiä jonkun tutkimuksen mukaan olisi vain n. 10kpl/litra)
  • PFAS-yhdisteitä eli ns. ikuisuuskemikaaleja

Nämä määrät voivat olla yksittäin pieniä, mutta ilman veden suodatusta, olemme niille jatkuvassa altistuksessa, juodessa, ruoanlaitossa, suihkussa, ja vauva kylvyssä.

Lähikuvassa rosterinen keittiön lavuaari jossa hanaan kiinnitetty AQVA Finlandin hanasuodatin

Tarviiko hanavesi suodattaa Suomessa?

Hanaveden suodattaminen ei ehkä monen mielestä ole välttämätöntä, eikä kyse ole siitä, että vesi olisi “vaarallista”. Miksi siis haluan suodattaa veden? 

  • haluan suojella vauvan herkkää ihoa haitallisilta aineilta
  • oma ihoni on myös herkkä
  • jotkin klooriyhdisteet voivat imeytyä ihon läpi etenkin lämpimässä suihkussa ja aiheuttaa ärsytystä ja/tai ihon kuivumista
  • halusin parantaa veden makua ja hajua
  • halusin vähentää kemikaalikuormaa (lääke- ,metalli-, mikromuovijäämät)

Miksi hanavesi kannattaa suodattaa?

Vedensuodattimen käytön hyödyt näkyy usein erityisesti iholla:

  • kloorin väheneminen tekee vedestä hellävaraisempaa, iho ei kuivu yhtä helposti
  • hiukset (erityisesti vaaleat) tuntuu pehmeämmiltä kun ne pesee suodatetulla vedellä, koska veden metallijäämät voi haurastuttaa hiusta ja kloori tekee hiuksista karheat
  • suihkussa hengitysilman kemikaalialtistus vähenee, varsinkin lämpimässä vedessä kloori haihtuu helposti ilmaan, jolloin sitä hengitetään pieniä määriä suihkun aikana

 

Missä meillä on suodattimet käytössä?

Meillä on vedensuodattimet kaikissa kodin vesipisteissä, hanoissa AQVA ULTRA 2 hanasuodatin ja suihkussa AQVA FRESH suihkusuodatin sekä AQVA suihkupääsuodatin. Keittiössä suodatettu vesi tulee juomiseen ja ruoanlaittoon, kylpyhuoneessa taas ihokosketuksen ja siellä myös hengityksen kautta tapahtuva altistus vähenee suodattimien käytön myötä.

Vedensuodattimien käytön tulokset

Usean viikon käytön jälkeen suurin muutos näkyi meillä vauvan ihossa ja minulla hiuksissa. Mun hiukset on luonnostaan kuivat ja karheat ja lisäksi vaalennetut, ja vaikka vaalennan ne hellävaraisella savivaalennuksella, imetyksen aikaisen hiustenlähdön jälkeen hius ei tarvitse enää yhtään enempää rasitusta. Meillä rakastetaan kylpyhetkiä, ja heti kun vauva näkee jo pelkän ammeen vaikkei siellä olisi vettä, hän innostuu aivan valtavasti. Ennen suodattimien käyttöönottoa vauvalla ilmaantui silloin tällöin kuivia kohtia ihoon ja suodattimien käyttöönoton jälkeen niitä ei ole ollut. Toki pakkaset ja kuiva ilma ovat voineet aiheuttaa näitä kuivia kohtia myös, en siis voi varmaksi sanoa nyt talvella onko tämä muutos tullut suodatetusta vedestä. Veden tuntu on kuitenkin pehmeämpi, eikä kloorin hajua huomaa enää. Iho ei ”kiristä” suihkun jälkeen samalla tavalla kuin aiemmin. Mutta ennen kaikkea tärkein on mielenrauha siitä, että en altista enää vauvaa ja itseäni kaikille haitallisille jäämille mitä vedessä olisi ilman suodattamista.

Pöydällä AQVA Finlandin suihkusuodatinsetin pakkaus ja pakkauksen osat sekä suihkupääsuodatin

AQVA Finland vedensuodatin – mistä pidimme

  • asennusohjeet on painettu suoraan tuotteen pahvipakettiin, ei ylimääräisiä lippulappusia, ekologista ja käytännöllistä!
  • asennus on helppoa, hana- ja suihkusuodatin tulee muutamilla kierteillä kiinni ja parasta oli se, että asennuksessa ei tarvitse mitään työkaluja
  • suomalainen yritys, jonka useimmat tuotteet valmistetaan Suomessa, eli he ovat varmasti perehtyneet suomalaiseen veteen, sen ominaisuuksiin, laatuun ja Suomen vesijohtovedessä oleviin aineisiin
  • suihkupäässä on erikoismuotoiltu suihkulevy joka säästää vettä, mutta suihku tuntuu kuitenkin ”runsaalta”. Tämä on ihana ominaisuus, tykkään käydä suihkussa niin että vettä tulee kunnolla, mutta on hyvä huomioida veden kulutusmäärä. Veden puhdistukseen puhdistamoilla käytetään paljon resursseja!
  • näkyvästi puhtaampi vesi – ennen suihkusuodattimen käyttöä vauvan ammeeseen jäi kylvyn jälkeen erikoinen pinta kun vesi kuivui siihen, jotenkin hieman tahmainen ja jos ammeen pohjalle jäi vettä ja se ehti kuivua sinne, kuivuneesta vedestä muodostui rusehtava läntti. Suodattimen käyttöönoton jälkeen ammeen pinnassa ei ole enää tuntunut tahmaisuutta eikä tällaista rusehtavaa länttiä tule vaikka vettä jäisi pohjalle
  • muutokset hiuksissa ja ihossa
  • veden maku ja haju parani
  • hanasuodattimen muotoilun käytännöllisyys, suodatin pyörii hanassa eli sen saa molemmille puolille hanaa, tämä helpottaa esim tiskauksessa
  • rosteriset hanasuodattimet ovat tyylikkäät ja laadukkaan tuntuiset

 

Suodatatko veden lapsiarjessa tai oletko suunnitellut suodattimien hankkimista? Kerro kommenteissa kokemuksia!

Jaa julkaisu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *