Ensimmäinen kolmannes

Ensimmäinen kolmannes on monilla se aika, kun kehossa ja usein myös voinnissa, tapahtuu niitä suurimpia muutoksia. Myös koko raskauden prosessointi varmaankin on merkittävintä tässä alkuaikana, voisin olettaa. Toki jokainen raskaus on erilainen, mutta ymmärtääkseni kuitenkin vaikkapa pahoinvoinnit tai fyysiset oireet ovat usein vahvimmillaan ensimmäisellä kolmanneksella. Ainakin näin sopii toivoa sillä todella toivon, että pahoinvoinnit ja muut jäävät taakse jo pian 🙂 Mutta itse raskautta varmaankin jollain tasolla analysoi ja miettii enemmän, kuin myöhemmin. Voisin ainakin itse kuvitella, että myöhemmin asian on paremmin ymmärtänyt ja lähipiirikin jo tietää asiasta.

Uuden ammatin opiskelua

Alkuraskaus on minulle ollut sellaista hurjaa selvitys- ja analysointivaihetta. Olen etsinyt tietoa oireista, mitä milloinkin on ilmennyt ja onneksi huomannut monien muidenkin kärsivän ihan samoista vaivoista. Vertaistuki on monesti auttanut – edes tieto siitä, että oire on normaali ja ehkä olen jopa onnekas, kun en kärsi esim todella voimakkaasta oksentelusta.. Toisaalta olen ottanut myös paljon selvää vauvan kehityksestä ja asioista, miten itse voin edistää meidän molempien terveyttä.

Välillä tuntuukin, että opiskelisi uutta ammattia tässä yhtäkkiä. Varmaankin seuraavien lasten kohdalla sitä on paljon ”rennompi”, mutta mielestäni on ihan luonnollista, että ensimmäisen kanssa sitä haluaa ymmärtää miksi ja miten asiat tapahtuvat. Välillä vain opittavien asioiden laajuus tuntuu aika hurjalta ja loputtomalta.

Raskauden hehku, missä olet?

Monesti kuulee puhuttavan raskauden hehkusta. No, itse en ole vielä ihan päässyt tuota kokemaan, aika lailla päinvastoin. Ennen ihoni oli todella hyvä, lähes virheetön. Nyt naama kukkii välillä kuin teini-ikäisellä. Iho kuivuu kokoon ja vaatteet ovat täynnä ihoa, noin suoraan sanottuna. Ennen rasvasin ihoa kun muistin – ehkä enemmän sellaisena viikonloppuhemmotteluna. Sitten päästäänkin tähän ah niin ihanaan pahoinvointiaiheeseen. Tosiaan pahoinvointia ja närästystä on kestänyt nyt aika lailla koko ensimmäinen kolmannes. Jatkuva polte kurkussa ja ilman kertyminen kurkkuun on kyllä jotain ei kovin viehättävää. Pöntölle on saanut puhua myös mukavia jonkin verran ja kaikki luonnolliset vatsaa avustavat ”lääkkeet” eli luumut ja chia-siemenet ym ovat tulleet hyvin tutuiksi. 🙂 Aivan normaaleja asioita ja yleisiäkin, silti niin yllättäviä. Ehkä syystä, että sitä saa yhtäkkiä kertaheitolla kasan ihme vaivoja ja oireita.

Että noin tähän astisesta ajasta voisi todeta, että joka hetki on ollut toki hieno (koska en ota raskaaksi tuloa ja odotusaikaa mitenkään itsestäänselvyytenä…), mutta se kehuttu hehku on kyllä ollut vielä poissa. Ehkä toisella kolmanneksella? 🙂

Miten oma ensimmäinen kolmanneksesi meni? Oliko jokainen raskautesi erilainen? 

Jaa julkaisu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *