Kiitos avusta home-evakon keskellä

Olen niin otettu siitä, miten moni on toivottanut tsemppiä ja voimia tämän home-evakon ja muuttorumban keskellä sekä tarjoutunut vielä auttamaan. Tämä on todiste siitä, että kyllä ihmiset ehtivät nykyaikanakin auttamaan toisiaan, eikä esimerkiksi sosiaalinen media ole vain kaiken pahan keskittymä. Niin moni on somekanavissa lähestynyt asiasta – milloin jakaaksen oman tarinansa ja vertaistukensa, milloin toivottaakseen voimia. Aivan ihanaa välittämisen osoittamista täysin itselleni vierailta ihmisiltä.

Koti on jokaiselle koti, oli taloudellinen tilanne mikä vain. Eikä meilläkään, kuten ei kellään, raha kasva puussa niin sanotusti, vaan painamme täysiä tunteja 7 päivää viikossa yrittäjinä jokaisen pennin eteen. Hotellissa on kiva käydä, mutta harva haluaa vapaaehtoisesti asua hotelllissa. Jouduimme luopumaan kaikesta irtaimisto-omaisuudestamme. Kaikesta, mitä vauvalle oli juuri hankittu, kaikista niistä omista suosikkitavaroista ja esineistä, joihin on säästetty pidemmän aikaa tai joita on metsästetty kissojen ja koirien kanssa. Myös niistä esineistä tai tavaroista, joilla on tunnearvoa. Koti on meille hyvin pyhä ja niin tärkeä, kaikki oli huolella mietitty ja kovalla työllä hankittu, joten voitte kuvitella, mikä fiilis on jättää kaikki taakseen joillekin muille ihmisille. Roskikseen vietiin irtaimistoa noin 30 jätesäkillistä. Voitte kuvitella, miten monta tärkeää asiaa ja muistoa siihen mahtui. Vaikka mieli on pysynyt positiivisena, silti hymyn taakse on mahtunut paljon pahaa mieltä.

Kiitos teille kaikille, jotka annoitte muutaman minuutin ajastanne ja laitoitte viestiä. <3

 

Muutama yrityskin lähestyi minua ja halusin omalta osaltani auttaa heitä vastaavasti, miten vain voin. Ehkä joku bongaa näistä ihanista tuotteista ja brändeistä mieluisia. Näiden yritysten takana on aivan ihania yrittäjiä tai työntekijöitä. Myös suuremmissa yrityksissä riittää aikaa meille pienille ihmisille, se on ihan mahtava nähdä.

Kiitos avustanne ja tuestanne sekä ihanista piristysruiskeista, ne tulivat enemmän tarpeen, kuin voitte ehkä kuvitellakaan: 

Lindex @lindexofficial
Yours Mine Design @yoursminedesign

Yes Yes @yesyeslastenvaatteet

 

Kiitos avusta home-evakon keskellä

Päästiin Teron kanssa valitsemaan ihania vastasyntyneen vaatteita, Lindex. Lisää: Kiitos avusta home-evakon keskellä

Vauvan ja meidän vaatteethan säilyi, koska olivat piilossa kaapeissa, mutta silti kaikki pitää varoiksi pestä.
Ja kaikkeahan ei ehtinyt pestä nyt, kun lähdimme asunnosta pois karkuun remonttia ja (home)pölyä.

Kiitos avusta home-evakon keskelläKiitos avusta home-evakon keskellä Kiitos avusta home-evakon keskellä Kiitos avusta home-evakon keskellä

Kiitos avusta home-evakon keskellä

Yours Mine Design (kotimainen yritys!) lähetti meille hotellille ihanan merinovillaisen unipesän.
Aiemmin hankittu Sleepyhead heitettiin valitettavasti pois, kun oli ollut esillä lastenhuoneessa, eikä uskallettu sitä säilyttää.

Lisäksi saimme heiltä aivan valloittavan peiton, jossa on pupunkorvat ja pieni töpöhäntä. Aivan ehdoton suosikki arjessa <3

Kiitos avusta home-evakon keskellä

Kiitos avusta home-evakon keskellä

Kiitos myös toiselle kotimaiselle yritykselle Yes Yes -lastenvaatteet, joilta saatiin poitsulle suloisia ja pehmeitä ulkoiluasusteita ja toinen puuvillainen viltti <3

Kiitos avusta home-evakon keskellä

Jaa julkaisu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *