Kuinka meistä tuli me

Ajattelin vähän kertoa meidän historiasta, jotta matkaamme täällä blogissa on helpompi ehkä hypätä näin yhtäkkiä. Kuinka tapasimme ja miten asiat siitä etenivät siihen, että nyt odotamme esikoista. Matka ei ole ollut pitkä, eikä kivinen, päinvastoin. Uskoin aitoon rakkauteen ja siihen, että se joku vielä tulee kohdalleni, kun aika on oikea, ja niinhän siinä tapahtuikin. Usko ja päättäväisyys on vahva asia, pätee ihan mihin vain (The Secret -ajatukseen uskoen…).

Ensi tapaamisemme oli osakaspalaverissa. Olin jo aiemmin mennyt osakkaaksi erääseen applikaatiofirmaan, johon Tero sitten tuli mukaan yrityksellään (ja yhtiökumppaninsa kanssa). Olimme olemassa olevan osakkaan kanssa sopineet palaverin näiden uusien, ja potentiaalisten, osakkaiden kanssa. Tero oli nähnyt minut itse asiassa jo aiemmissa työkuvioissa joskus aikoja sitten käsitelleensä jotakin mainosta, jossa olin (olin pitkään erään lisäravinnebrändin leivissä ja mainoskasvona). Oli kuulemma ajatellut, että vitsit, mikä mimmi, mutta ehkä perus jumppapirkko, jolla vain omat rasvat, peilikuva ja kalorinkulutus mielessä. Siispä tosi yleistävä ajatelma meistä “jumppapirkoista” 🙂 Minua vain huvitti, kun tämän kertoi.

Tavattiin kadulla ennen palaveria ja puristin napakasti kättä. “Huh, olipa jämäkkä puristus”, oli ainoa asia mikä Teron joskin häkeltyyneestä olemuksesta tuli ulos. Sen jälkeen alkoikin palaverissa kova tykitys ja haastaminen työasioista. Ajattelin, että hitto mikä tyyppi, siis jopa ärsyttävän haastava – harva saa minua haastettua työasioissa! Olin jotenkin ihan myyty. Kuka tämä tyyppi oikein on, ajattelin. Viimeinen silaus tuli meikäläiselle siinä, kun huomasin pienen pilkkeen ja punastuksen pöydän toisella puolella. Tajusin, että siellä onkin ihan pehmoinen tapaus kovan kuoren alla.

 

Ajattelin, että hitto mikä tyyppi, siis jopa ärsyttävän haastava – harva saa minua haastettua työasioissa!

 

Pikakelauksena tästä hetkestä eteenpäin: muutaman viikon päästä Tero oli lähes 100% Punavuoren asunnollani ja antoi Viron asuntonsa vuokralle. Seuraavaksi alettiin etsiä yhteistä kotia Virossa applikaatiofirman vuoksi ja se löydettiinkin tuossa noin vuosi sitten. Siitä reilut puoli vuotta eteenpäin ja Helsingissä arvaukseni osui oikeaan – meille oli pieni haikaralähetys tulossa. Joskus asiat menevät vain niin helposti ja omalla painollaan. Emme jääneet turhia jarruttelemaan, vaikka olosuhteet kieltämättä olivat vähän mielenkiintoiset. No, ei kannattanut, saihan Tero osakkuuden lisäksi myös samalla vaimon – hyvät kaupat sanoisin 🙂

Lähes liian makeaa ja klisesistä tässä kaikessa on ollut se, mihin aina uskoin; asioiden pitäisi mennä helposti alussa, kaiken pitäisi tuntua hyvältä ilman ahdistuksia ja se toinen vain tuntuisi siltä oikealta. Edes pitkässä parisuhteessa ei voi tietää mitä tapahtuu puolen vuoden, vuoden tai viiden vuoden päästä. Uskon, että aina mennään sen hetkisillä tiedoilla ja tuntemuksilla, ja sillä asenteella ollaan mekin edetty meidän suhteessa. Kaikki päätökset on tehty samalla mututuntumalla, mitä jokainen pari joutuu tekemään – päätökset on tehty sen hetkisen tuntemuksen mukaan, onnelliseen yhteiseen tulevaisuuteen uskoen.

Siinä meidän perheen tarina pähkinänkuoressa. Esikoisella tulee olemaan rakastavat vanhemmat ja ihan super isi, joka taatusti jaksaa antaa huomioita koko perheelle, järjestää ihania ylläreitä, huolehtia meistä kaikista, katsoa kaikki uusimmat animaatioelokuvat ja juosta pallon perässä loputtomia tunteja.

 

Menimme kihloihin Pariisissa 11.5.2018.

 

Kuinka meistä tuli me

Jaa julkaisu:

2 Kommenttia

  1. Natalia
    22.5.2018 / 16:20

    Niin ihana tarina!! Odotan vain että osuisi omalle kohdalle 🙂 Miten tuosta palaverista sitten päädyitte treffeille?

  2. nappisilmat
    Kirjoittaja
    22.5.2018 / 18:16

    Kyllä se löytyy, kun siihen uskoo, eikä tyydy mihinkään muuhun, kuin sellaiseen mitä etsii. Ne arvot ja ominaisuudet pitää löytyä, mitkä on itselle tärkeitä. 🙂 Joskus se vie kauemmin.. mutta mekin ollaan ehditty kyllä sitten kirimään tässä muissa asioissa haha. Ja joo palaverin jälkeen jäätiin soittelemaan työasioita ja yhdessä puhelussa tuli sivulauseessa ilmi, että Terolla oli mennyt vähän pasmat sekaisin 😀 No, painostin vähän ja hän kertoi tunteistaan ja minä komppasin. Hyvän riskin otti hänkin, vaikka oli kuitenkin paljon pelissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mukana menossa