Näitä taitoja osaamme nyt – Damian 3kk

Asiaa aiheesta vauvan kehitys 3kk kohdalla. Ajattelin aloittaa uuden julkaisusarjan, valitettavasti sain idean vasta nyt 3kk kohdalla! Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. 🙂

Tässä lista taidoista, mitä meillä on opittu nyt kun 3.5kk on täynnä:

  • Leluihin tarttuminen tuli aivan yhtäkkiä 2 päivää siitä, kun Damian ekan kerran kosketti lelua. Nyt pari viikkoa täynnä ja leluja jo heilutetaan ja pidetään kädessä. Kovaääniset tietenkin parhaimpia…
  • Hymyt muuttuvat pikku hiljaa kikatukseksi ja äänekkäiksi nauruiksi! Aivan ihanaa! Damianin saa todella helposti hymyilemään, kun itse hymyilee hänelle. Nauru vaatii vähän enemmän vaivaa haha.
  • Damian matkii joitain ilmeitä jo – suu auki, kulmat rutussa (tulee häneltä hyvin vahvasti luonnostaan haha) ja iloinen ilme.
  • Useampi asia samaan aikaan onnistuu jo, esim lelun pureskelu/imeskely ja hauvojen seuraaminen.
  • Vuorovaikutus on ottanut harppauksen eteenpäin. Damian puheli jo paljon viime kuussakin, mutta nyt hänet saa helposti innostettua puhumaan ja ääntelemään äidin, isän tai isoäitien kanssa.
  • Vatsallaan olo on muuttunut vauhdikkaammaksi ja yritys päästä eteenpäin on hurja. Hartiat nousevat hienosti kyynärpäiden varassa.
  • Damian puskee kovasti sylissä ja hoitopöydältä nostettaessa seisomaan/suoraksi. Istumiseen ei ole vielä kiinnostusta. 🙂
  • Vatsaltaan selinmakuulle kääntyminen on jäänyt viime aikoina, kun mahallaan olo on jotenkin helpompaa ja mukavampaa.
  • Damian seuraa paljon arjen tapahtumia – ohi juoksevia koiria tai etäämmältä lähemmäs lähestyviä vanhempia.
  • Päiväunille rauhoittuminen käy helposti. Jokin harsoliina on oltava kädessä ja puoliksi kasvoilla toki haha. Kai se tuo jonkilaista turvaa. 🙂

 

Näitä taitoja osaamme nyt – damian 3kk
Jaa julkaisu:

2 Comments

  1. Jonna
    2.3.2019 / 22:01

    Tää on kiva idea! Itsellä ku on sanan ikäinen vauva niin nimenomaan ne vauvan arkiset jutut kiinnostaa:)

    Kääntyykö Damian selältä vatsalleen? Meillä vanhemmat lapset kääntyi jo ennen 3kk ikää mutta uusimmalla tulokkaalla ei ollut mikään kiire ja kääntyi vasta 3kk3vk ensimmäisen kerran. Sen jälkeen ei enää maassa niin viihdykään ku heti pitää kääntyä ja sit ei jaksa kovin kauaa mahallaan olla.?

  2. nappisilmat
    Kirjoittaja
    3.3.2019 / 15:05

    Joo aattelin, että on kiva juttu, kun itsekin selailin nettiä ja katsoin, mikä kaikkea voi opetella ja kokeilla milloinkin. Että ei tarkoitus verrata kehitystä, kun kaikki kehittyy niin eri aikaan, mutta voi saada ideoita leikkeihin tällaisista listoista. Esim. lelujen ja eri pintojen koskettelu ym. 🙂 Damian kääntyi vatsaltaan selälle joku kk sitten, mutta sen jälkeen se on vähän jäänyt vähemmälle, ihan satunnaiseksi tempuksi/jutuksi voisi sanoa. Eli se on nyt hautumassa selkeesti. 🙂 Saa nähdä, milloin tulee takas suuremmin taas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *