Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…

Tässä omat vinkit, mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee. Toisaalta, vaikka olisin lukenut jonkun toisen tällaisen listan, olisin ehkä esikoisen kohdalla silti ostanut edelleen liikaa vaatteita. .. Ehkä se on sellainen virhe, jonka lähes me kaikki teemme ensimmäisellä (jopa toisellakin) kierroksella. 🙂

En osaa perustella alla olevia määriä. Ne perustuvat mututuntumaan, mitä on nyt muodostunut tässä omassa arjessa.. Neljät housut esim meillä tarvitaan, jotta paria ehtii pestäkin välillä. Pukluja tulee helposti ja päivässä saattaa mennä kolmekin bodya. Meillä ei pestä pyykkiä joka päivä, joten varavaatteita on oltava…

Kahden pituuden / pidennettävät bodyt

Aivan killeri. Olisi säästynyt pitkä penni, jos olisin heti alussa hoksannut, että nämä bodyt ovat parhaimpia. Lindexin ovat olleet meillä parhaimpia. Materiaali on todella pehmoista ja joustavaa (antaa periksi myös sivusuunnassa!), Vaikkei Damian kasvanut alussa ulos ekoista vaatteista kovin nopeasti (monet 50cm vaatteet nimittäin mahtui vielä yli 56cm pituisena), silti nämä olisivat olleet näppäriä.

Meillä olisi pärjätty yhdellä lyhythihaisella per koko. Niitä on pidetty harvoin ja ehkä vain neuletakin kanssa.

Suosittelen myös kietaisubodyja. Ne saa nopeasti pois ja päälle, etenkin vauvoille, jotka eivät pidä pään yli vedettävistä vaatteista. Monissa vauvanvaatteissa on myös valitettavan ahtaat kaula-aukot! 

 

Nyt ostaisin pitkähihaisia: 2 x 44cm + 6  x 50cm + 6 x 62cm jne…

Damian syntyi 50cm/3750g ja koko 44cm olisi ollut täydellinen ekat pari viikkoa.

Vetoketjulliset pyjamat

Vastasyntynyt on niin pieni ja hento, että tiukkojen vaatteiden pukeminen tekee vähän pahaa välillä. Vältän aina paksuja resoreita mahan ympärillä ja kireitä vyötärönauhoja. Lisäksi poistan myös kaikista vaatteista laput! Myös pipoista ja hanskoista.

Pyjamat ovat mukavia ja pehmoisia. Lisäksi vaipan vaihto onnistuu helposti jos pyjamassa on kaksisuuntainen vetoketju.

Nyt ostaisin: 4  x 50cm + 4 x 56cm + 4 x 62cm jne… 

Housut

Sukkahousuja ei ostettu ollenkaan, ne tuntuisivat kovin tiukoilta jotenkin… Anyway, housuosastolle valitsisin pehmeitä ja hyvin istuvia housuja, joissa ei ole vyötäröstä käännettäviä resoreja. Välttäisin paksuja ja kireitä/vahvoja vyötärönauhoja. Vauvalla ei kuitenkaan ole ollut kohdussa mitään yllään, joten kovat saumat tai tiukat resorit voivat olla epämukavia…

Housuista meillä on ollut käytössä 56cm koosta eteenpäin aina yksi suurempi koko. Tällöin lapsi jo usein viettää aikaa kuitenkin myös sitterissä tai turvakaukalossa, sekä alkaa potkia paljon, joten housujen lahkeet voivat helposti nousta.

Nyt ostaisin: 3  x 50cm + 2 x 56cm + 4 x 62cm + 4 x 68cm jne…

Takit / haalarit

1 takki per koko riittää hyvin. Takki on kätevä ajoittain esim sisällä, jos talviaikaan sisätiloissa on hieman viileää. Takin on hyvä olla hengittävää materiaalia, esim merinovillaa. Se lämmittää, muttei hiosta.

1 haalari riittää mielestäni. Se on todella tarpeellinen ja kätevä esim ulkoillessa. Meillä on käytössä Kekäleestä tilattu NameIt merinovillahaalari.

Sukat

Ribbikankaiset ovat meillä olleet parhaita. Varsien tulee olla pitkät ja napakat. Muotoonleikatut ovat meillä olleet parhaimpia. Polar O Pyret tekee mielestäni tosi hyviä perussukkia!

Nyt ostaisin: 4 x 10-12 + 4 x 13-15 jne… Ja ehdottomasti vain yksivärisiä, jotta pesu on helppoa ja jos yksi sukka hukkuu, voi napata laatikosta äkkiä yhden saman värisen sukan… + 1 pari villasukkia ulkoiluun

Hanskat

Kannattaa ostaa saman värisiä, näitä putoaa ja hukkuu pesukoriin. Pitkän malliset ovat parhaita, lyhyillä ei tee yhtikäs mitään… Mitä napakammat / kapeammat varret, sitä parempi.

Nyt ostaisin: 6 x valkoiset yhdessä koossa + 1 villahanskat ulkoiluun

Päähineet

Kiteytettynä: pari eri kokoa riittää… En itse pidä nauhallisista ollenkaan. Napakan kokoinen tavallinen nauhaton on meillä pysynyt tosi hyvin päässä. Kypäräpipo ja kauluri on ihan must!

Nyt ostaisin: 1 kypäräpipo / kauluri + 2 sisäpipoa ilman naruja + 1 ulkopipo (per koko)

Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Pehmoiset Just Be You C´est Bon veluurihousut on Lindex verkkokaupasta. Ostetaan suurin osa lastenvaatteista sieltä ja BabyCitysta, kun ne on Tallinnassa mielestämme parhaimmat liikkeet ja on eniten valikoimaa..
Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Ribbisukat on meillä olleet parhaimpia, myös muutamat muut paksummat pitkävartiset sukat.
Ribbisukat Lindex & harmaat nallesukat, Lindex / Siniset sukat, Tommy Hilfiger / Tumput, BabyCity Lasnamäe / Vaipanvaihtopaikan pupupäällinen, Liewood
Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Neuletakki, Ülemiste keskus Tallinna / Hihaton body, Lindex
Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Damianilla on muutama pidennettävä body. Lindexillä ainakin myydään usein 2kpl paketeissa – valkoinen ja harmaa-valko raidallinen yhdessä. Näköjään netissä täällä myydään valkoisia myös erikseen, Lindex. Materiaali on aivan uskomattoman pehmeää ja joustavaa. Kietaisubodyt ovat super söpöjä ja käytännöllisiä! Tytölle ostaisin pitsikuvioista Pointelle -sarjaa, Lindex… Valkoiset pehmoiset housut on Tallinnan Lasnamäen BabyCitysta.
Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Sininen pyjama yhdeltä lempimerkeistämme, LIVLY. Lisää juttua pyjaman hyödyllisyydestä: Pyjama on tarpeellisin vauvanvaate
Mitä vauvanvaatteita oikeasti tarvitsee…
Jalassa olevasta Owlet Baby Monitorista (mittaa sykkeen ja hapensaannin…) lisää: Owlet Baby Monitor 
Nallepyjama (pepun päällä nallen kasvot), Lindex
Jaa julkaisu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *